”Usein istun tai makaan ja kuvittelen kaikenlaisia matkoja, joille en itse pääse. Teenpä tässä nyt malliesimerkiksi yhden maailmanympärysmatkan. Menen ensin Kannakselle katsomaan syntymäpaikkaani ja isäni kodin paikkaa ja jatkan siitä Pietariin. Pari päivää menee Eremitaasin aarteita katsellessa, sieltä jatkan Marimaahan.”
Näin Kaija Suvela kirjoitti elämästään terveyskeskuksen vuodeosastolla MS-liiton Hyvä arki -kirjoituskilpailuun. Suvela sijoittui kilpailussa toiseksi ja sai tuomariston kunniamaininnan. Kirjoitus sai kiitosta mielikuvituksen äärettömyydestä, joka kantaa mahdottoman yli.
MS-liitto julisti kirjoituskilpailun toukokuussa 2010, ja sillä kerättiin kirjoituksia myös Satu Suvisaaren pro gradu -tutkielmaan. Kilpailu oli tarkoitettu MS-tautia tai harvinaista etenevää neurologista sairautta sairastaville ja heidän läheisilleen. Kilpailuun tuli elokuun loppuun mennessä yhteensä 88 kirjoitusta, 53 kirjoittajalta. Kirjoitukset toivat esiin laajan kirjon hyvän arjen tarinoita niin nuorilta kuin ikäihmisiltä, läheisiä unohtamatta.