Hereditaariset spastiset parapareesit (HSP-sairaudet) - katsaus

ICD-10: G11.4

Muut sairauksista käytetyt nimet:
Perinnölliset etenevät alaraajahalvaukset
Strümpell-Lorrainen sairaus

HSP-sairaudet – johdantoa

Perinnöllisen, etenevän alaraajahalvauksen kuvasi vuonna 1880 tohtori Strümpell. Potilailla oli alaraajojen lihastonuksen lisääntymisestä eli jäykkyydestä johtuva kävelyvaikeus. Jalkojen lihasvoima sen sijaan pysyi kohtalaisen muuttumattomana. 1800-luvun lopulla Lorrain täydensi perinnöllisen spastisen parapareesin oirekuvaa. Perinnöllistä spastista parapareesia nimitetään edelleenkin Strümpell-Lorrainen sairaudeksi. Nimilyhenne HSP tulee sairauden englanninkielisestä nimestä (Hereditary Spastic Papaplegia).

Kliinisten oireiden perusteella HSP-sairautta pidetään joko yksioireisena tai monioireisena sairautena. Yksioireisessa HSP-sairaudessa oireet pitkänkin sairastamisen jälkeen rajoittuvat pääsääntöisesti kävelyvaikeuteen. Monioireisessa HSP-sairaudessa todetaan vaihtelevasti myös muita neurologisia oireita. Sairauden luokitteleminen joko yksioireiseksi tai monioireiseksi vaatii perusteellista perheenjäsenten oireiden kartoittamista ja seurantaa. Tutkimuksiin kuuluvat niin ikään perusteelliset muiden kävelyvaikeuksia aiheuttavien sairauksien poissulkeminen. Sekä yksioireisessa että monioireisessa HSP-sairaudessa etenevä kävelyvaikeus on sairauden keskeinen oire.

Sivun alkuun

HSP-sairaus voi alkaa jo lapsuudessa

HSP-sairaus voi alkaa joko lapsuudessa tai vasta keski-iällä. Sairauden oireiden alkamisikä ei välttämättä kerro oireiden etenemisestä. Lapsena alkava yksioireinen HSP-sairaus voi edetä hitaasti. Sama geenivirhe voi myöhemmällä iällä alkavassa sairaudessa johtaa suhteellisen nopeaan liikunnallisen haitan kehityymiseen. Joissakin perheissä yksioireinen HSP-sairaus taas alkaa jokseenkin samanikäisenä kaikilla sairastuneilla. Sairastumisikään liittyvä vaihtelu näyttää olevan yhteydessä sairauden taustalla olevaan geenimuutokseen.

HSP-sairaudet voivat periytyvä joko autosomissa vallitsevasti (dominantisti eli AD-periytyminen), autosomissa peittyvästi (resessiivisesti eli AR-periytyminen) tai X-kromosomisesti. Tähän mennessä on kuvattu yli kaksikymmentä HSP-sairautta aiheuttavaa geenivirhettä. HSP-sairaudet on monigeeninen sairausryhmä (heterogeeninen). HSP-sairauksien geenivirheitä nimitetään spastinen parapareesi geeneiksi (SPG). SP-geenit on puolestaan tunnistamisjärjestyksensä mukaisesti nimetty SPG1-, SPG2-, SPG3-geeneiksi jne. HSP-sairauden diagnoosin varmistaminen geenitutkimuksilla on toistaiseksi varsin rajallista.

Sivun alkuun

Yksioireinen HSP-sairaus – taudinkuva ja oireiden eteneminen

Yksioireinen HSP-sairaus aiheuttaa kävelyn ja liikkumisen ongelmia. Oireiden alkaminen vaihtelee huomattavasti eri perheissä ja samankin perheen sairastavilla. Sairaus voi alkaa jo lapsuudessa, keski-ikäisenä tai vasta vanhuusiässä. Tähän mennessä tunnistetuista geenivirheistä SPG3, SPG5, SPG6, SPG8 SPG10, SPG12, SPG13, SPG17, SPG19 ja SPG21 aiheuttavat pääsääntöisesti yksioireisen HSP-sairauden. Myös SPG4:n ja SPG11:n aiheuttamaa oireisto voi olla yksioireinen HSP. Yksioireisen HSP-sairauden erityispiirteisiin kuuluu se tosiasia, että sairaus ei välttämättä ilmene kaikilla sairausgeenin kantajiksi todetuilla henkilöllä.

Yksioireisen HSP-sairauden oireita ovat:

jalkojen jäykkyys (spastisiteetti)
heijastevilkkaus (hyperrefleksia) alaraajoissa (95%:lla) ja usein myös yläraajoissa
vähäinen lihasheikkous
etenevä kävelyvaikeus

Yksioireisessa HSP-sairaudessa voidaan lisäksi todeta:

jalkojen tärinätunnon (vibraatiotunto) ja asentotunnon heikkenemistä
puutumisia
rakon toimintahäiriöitä (yliaktiivinen eli neurogeeninen rakko)
jalkaterän rakennemuutos eli kampurajalka (pes cavus)

Kuva 1. Yksioireisessa HSP-sairaudessa vaurioituvat aivojen liikekeskuksista lähtevät liikehermoradat. Sairauden aiheuttamat merkittävävimmät muutokset todetaan molemmissa alaraajoissa. Kuvassa tummanpunaisella on merkitty yksioireisessa HSP-sairaudessa todettavat hermovauriot.

Yksioireisen HSP:n oireet johtuvat rappeutumamuutoksista keskushermoston liikehermoissa. Keskushermoston liikekäskyjä toteuttavat liikehermot lähtevät aivojen liikekeskuksista. Sairaus vaurioittaa ensisijaisesti keskushermoston pisimpiä liikehermoja. Tästä syystä sairauden aiheuttamat muutokset todetaan rappeutumisena selkäytimessä ja selvimmin sen alaosissa (Kuva 1.). Alaraajojen lihasten tonusta ja liikettä määräävät hermot kulkevat kyseisillä alueilla. Liikehermojen vaurioituminen johtaa alaraajojen jänneheijasteiden vilkastumiseen (hyperrefleksia) sekä lihastonuksen nousuun (spastisiteetti). Rappeutumamuutoksia nähdään vähäisessä määrin myös kaulaytimen takajuosteissa alueilla, joissa kulkee nousevia tuntohermoratoja alaraajoista. Rappeutumamuutokset ovat molemminpuolisia ja täten oireita on molemmissa jaloissa.

Yksioireisen HSP:n geenivirheistä SPG6, SPG8, SPG13 ja SPG19 aiheuttavat tavallisesti kävelyvaikeuden vasta aikuisiällä, kun taas SPG12- ja SPG21- sekä usein myös SPG5-geenivirheiden aiheuttamat sairaudet alkavat jo lapsuudessa. SPG21:ssä oireet alkavat jo varhain imeväisiällä ja osalla lapsista todetaan myös puheen kankeutta (dysartriaa). Muista SP-geeneistä aiheutuva sairaus voi alkaa joko lapsuudessa tai vasta aikuisena (Taulu 1.).

Taulu1. Yksioireisten HSP-sairauksien geenivirheet ja niiden oireet.

Oire tai löydös	SPG3	SPG5	SPG6	SPG8	SPG10	SPG12	SPG13	SPG17	SPG19	SPG21
Periytyminen	AD	AR	AD	AD	AD	AD	AD	AD	AD	AR
Alkaa lapsuudessa	+	+	(+)	-	+	+	-	+	-	+
Alkaa aikuisiässä	+	(+)	+	+	+	-	+	+	+	-
Lihaskatoa alaraajoisssa	+	-	+	-	(+)	-	-	+	-	(+)
Yläraajaoireita	-	-	-	(+)	(+)	(+)	+	+	(+)	(+)
Tunto	-	+	+	+	+	(+)	+	-	+	-
Rakon toiminta	(+)	+	(+)	+	+	+	(+)	(+)	++	-
Pes cavus			+	+	+	(+)		+	+
Eteneminen	hidas	hidas	vaihteleva	nopea	vaihteleva	hidas	vaihteleva	hidas	hidas	hidas
Kävelyapuvälineet	-	+	+	+	+	-	+	+	(+)	+

Taulun 1. selitykset:
AD = autosomissa vallitsevasti periytyvä sairaus; AR = peittyvästi periytyvä sairaus
++ = voi olla ensioire; + = todetaan aina; (+) = todetaan harvoin; - = ei todeta

Lapsena alkava HSP-sairaus hidastaa varhaislapsuuden liikunnallista kehitystä. Varpailla kävely ja jalkaterien sisäänpäin kääntyminen haittaavat kävelyä. Varhainen liikunnallinen kehitys voi olla myös normaalia tai vain hieman viivästynyttä. Ainoastaan harvoin lapsi ei opi kävelemään.

Tavallisesti oireet alkavat vasta toisella vuosikymmenellä. Juokseminen vaikeutuu ja urheilusuoritukset heikkenevät. Kaatumiset ja kompurointi voivat olla oireita alkavasta sairaudesta. Jalat ovat jäykät ja niissä saattaa esiintyä kramppeja. Kävely muuttuu kankeaksi, nykiväksi. Jalkaterät eivät kunnolla nouse lattiasta ja askeleet menevät ristiin. Sairauden vähittäistä etenemistä luonnehtii se, että kävelyn apuvälineitä tarvitaan usein vasta keski- tai vanhuusiällä. Vain osa lapsena sairastuneista tulee tarvitsemaan pyörätuolia.

Portaiden nousun hankaluus ja kiirehtiessä kompurointi ovat usein ensioireita aikuisiässä alkavasta sairaudesta. Lihaskrampit häiritsevät lepoa ja jalat ovat jäykät. Reisien ja nilkkojen lihasvoimat heikkenevät. Askel muuttuu kapeaksi ja jalkaterät "liimautuvat lattiaan". Askelpituus lyhenee ja polvet jäävät helposti hieman koukkuun. Aikuisiässä sairastumiseen liitetään suhteellisesti nopea oireiden eteneminen. SPG8:ssa kävelyvaikeuksien eteneminen johtaa kävelyapuvälineiden tarpeeseen jo muutaman vuoden sairastamisen jälkeen.

Yksioireisen HPS-sairauden oireet todetaan poikkeuksetta ensin alaraajoissa ja vasta sairauden edetessä käsien hienomotoriikka voi hidastua. Tarkassa työskentelyssä kädet vapisevat. Yläraajojen jänneheijasteet vilkastuvat. SPG17:ssä potilailla todetaan niin jalkaterien kuin kämmenten lihaskuihtumaa (atrofiaa).

Yksioireisessa HSP-sairaudessa tuntohäiriöitä todetaan vasta sairauden edetessä, eikä silloinkaan kaikilla. Ne eivät ole sairauden ensioireita. Kivun, kosketuksen samoin kuin lämpötilojen aistiminen pysyvät normaaleina. Tuntohäiriöt rajoittuvat pääsääntöisesti nivelten asentotunnon heikkenemiseen. Tutkittaessa tärinätunto eli vibraatio on joko heikentynyt tai kokonaan puuttuu jaloista.

Rakontoimintahäiriöt liittyvät yleensä vasta pitkään jatkuneeseen sairauteen. Tavallinen oire on virtsaamistarpeen tihentyminen eli yliaktiivinen rakko. Tahaton virtsankarkailu (inkontinesnssi) on harvinaista, mutta se saattaa liittyä pitkään jatkuneeseen sairauteen. Tihentynyt rakontoiminta johtuu rakkolihaksen spastisiteetistä, supistumisherkkyydestä ja rakon vähittäisestä kutistumisesta. SPG19:ssä rakon toimintahäiriöitä todetaan kaikilla ja ne voivat olla jopa sairauden ensioire.

Yksioireisessa HSP:ssä käsien ja vartalon voimat pysyvät hyvinä. Puheen tai nielemisen ongelmia ei todeta. Kasvojen ilmeet ja liikkeet säilyvät. Sairaus ei liioin uhkaa muistia, ajattelukykyä tai persoonallisuutta. Kaikki sairastuneet eivät tarvitse kävelyn apuvälineitä. Nopea tai kohtalaisen nopeaa oireiden etenemistä on todettu SPG6:ssa, SGG8:ssa, SPG10:ssä ja SPG13:ssa. Yksioireinen HSP-sairaus ei vaikuta elinikään.

Sivun alkuun

Monioireinen HSP-sairaus

HSP-sairaus on monioireinen silloin, kun kävelyvaikeuden ohella todetaan muitakin neurologisia oireita (Kuva 2.). Etenevä kävelyvaikeus on kaikilla sairastavilla oirekuvan merkittävin ja keskeinen löydös. Kävelyvaikeudet ovat samanlaisia kuin yksioireisessa HSP:ssa. Asentotunnon heikkenemistä ja rakon toimintahäiriöitä on samantapaisesti kuin yksioireisissa HSP-sairauksissa.

Kuva 2. Monioireisissa HSP-sairauksissa kävelyvaikeudet ovat samantapaisia kuin yksioireisissa HSP-sairauksissa, mutta lisäksi todetaan vaihtelevasti muita neurologisia oireita.

Monioireisissa HSP-sairauksissa tavallisesti todettavia muita neurologisia löydöksiä ovat ääreishermojen rappeutuminen: raajojen kärkiosien tuntohäiriöt ja lihasvoimien heikkeneminen. Lihasten surkastumista (atrofiaa) voidaan havaita niin jalkaterissä, säärissä, reisissä kuin käsissä. Sairauteen saattaa liittyä yläraajojen liikkeiden holtittomuus (ataksia).

Lapsena alkava sairaus voi johtaa henkisen kehityksen viivästymiseen tai taantumaan (mentaalinen retardaatio). Aikuisiällä alkavassa sairaudessa puolestaan muisti ja havaintokyky sekä oppiminen voivat heikentyä. Joskus todetaan dementiaa. Epilepsia tai mielialanmuutokset voivat kuulua oirekuvaan. Tauluun 2 on koottu monioireisiin HSP-sairauksiin liittyviä oireita. SPG16:ssa kävelyvaikeudet voivat olla varsin vähäisiä ja potilailla todetaan aivohermo-oireita.

Taulu 2. Monioireisten HSP-sairauksien geenivirheet ja oirekuva.

Oire tai löydös	SPG1	SPG2	SPG4	SPG7	SPG9	SPG11	SPG14	SPG15	SPG16	SPG20
Periytyminen	X-kr	X-kr	AD	AR	AD	AR	AR	AR	AR	AR
Alkaa lapsuudessa	+	+	+	-	(+)	+	-	+		+
Alkaa aikuisiässä		(+)	+	+	+	+	+	+		-
Lihaskatoa alaraajoisssa	+		+	-	+	+	+	+	-	+
Yläraajaoireita	+	+	(+)	-	+	-	-	+	-	(+)
Tunto			+	+		(+)			-	-
Rakon toiminta	+	+	+	+		-		+	-	-
Pes cavus				+	+		+		-
Kongnitiiviset muutokset	+	+	+			+	+	+	-	+
Ataksia	+	+	-	-		+	-	(+)	-	(+)
Silmäoireita	-	+	-	+	+	-	-	+	+	-
Puheoireita	-	-	-	+	-	+	-	+	+	+
Muita oireita					+			+	-	+
Eteneminen		hidas	vaihteleva	hidas	vaihteleva	hidas	hidas	nopea	hidas	hidas
Kävelyapuvälineet	+		+		+			+	-	+

Taulun 2. selitykset:
X = X-kromosomissa periytyvä sairaus; AD = vallitsevasti periytyvä sairaus; AR = peittyvästi periytyvä sairaus
++ = voi olla ensioire; + = todetaan; (+) = todetaan harvoin; - = ei todeta

Monioireista HSP-sairautta aiheuttavat SPG1, SPG2, SPG4, SPG7, SPG9, SPG11, SPG14, SPG15, SPG16 ja SPG20. Geenivirheen (genotyyppi) ja HSP-sairauden yksi- tai monioireisuuden (fenotyyppi) välinen yhteys ei aina ole itsestään selvää. Esimerkiksi SPG4 voi osalla perheenjäsenistä rajoittua yksioireiseksi. Myös SPG11:n oireet voivat rajoittua hitaasti etenevään kävelyvaikeuteen. Toisaalta niin SPG4- kuin SPG11-perheiden sairastavilla on todettu siinä määrin muita neurologisia oireita, että sairauksia voidaan hyvällä syyllä pitää monioireisina HSP-sairauksina.

X-kromosomissa periytyvässä monioireisessa HSP-sairaudessa (SPG1 ja SPG2) todetaan henkisen kehityksen taantumista. Lapsena oppimisvaikeudet ovat tavallisia ja SPG1:ssä usein vaikeita. Oppimisvaikeuksia on todettu myös SPG1-sairauden kantajilla. Aikuisiällä alkavaan oireistoon voi liittyä lievää älyllisten toimintojen heikkenemistä, mutta harvoin dementiaa. SPG1:n kantajilta voi puuttua peukalon lähentäjälihas (musculus pollicus longnus). SPG2-oireistoon liittyy näköhermon surkastumista, silmänvärvettä (nystagmus) sekä käsien vapinaa. X-kromosomissa periytyvä sairaus alkaa miehillä tavallisesti jo lapsuudessa, mutta SPG2:ssa miehen sairaus voi alkaa vasta keski-iällä.

SPG4 on tavallisin HSP-sairaus Keski-Euroopassa. Sairauden alkamisikä vaihtelee aina imeväisiästä vanhuuteen (vaihtelu 0 – 74 v). Imeväisiällä todettu sairaus ei välttämättä etene, mutta vaikuttaa lapsen liikunnalliseen kehitykseen. Aikuisiällä alkavaan sairauteen liittyy oireiden nopea eteneminen ja lihaskouristukset (spasmit, krampit). Henkisten toimintojen heikkenemistä on kuvattu jopa 40%:lla aikuisiässä sairastuvista.

Monioireisessa HSP-sairaudessa voi olla silmien liikehäiriöitä tai näköhermon rappeutumaa (optikusatrofiaa). Näköhermon rappeutumaa tai silmänpohjan rappeutumismuutoksia (pigmentaatiota) on todettu SPG2:ssa, SPG14:sssä ja SPG15:ssä. SPG14:ssä näköön perustuva tunnistaminen (visuaalinen agnosia) heikkenee. SPG9:ssä todetaan kaikilla sairastavilla kaihi.

Puhevaikeutta ja joskus myös nielemisen ongelmia on todettu SPG7:ssä ja SPG20:ssä. Nämä ongelmat liittyvät nopeasti eteneviin sairauksiin. SPG9:ssä oireistoon kuuluvat kävelyvaikeuksien ja kaihen ohella myös palleatyrä sekä ajoittaiset oksennukset ja käsilihasten kuihtuminen.

Kasvun hidastumista ja lyhytkasvuisuutta on SPG7:ssä, SPG9:ssä ja SPG20:ssä. SPG15:ta sairastavilla on silmänpohjien pigmenttimuutosten ja mentaalisen retardaation ohella todettu epilepsiaa, mielialamuutoksia (psykooseja) ja pakkoliikkeitä (dystoniaa).

Monioireisten HSP-sairauksien eteneminen on vaihtelevaa. Joidenkin sairauksien ennuste perustuu vain muutamissa ja joskus vain yksittäisissä perheissä suoritettuihin tutkimuksiin. Sairaus voi rajoittaa kehitystä ja joissain tapauksissa lyhentää elinikää, mutta toisaalta sairaus voi osoittautua varsin hitaasti eteneväksi. SPG15:ssä oireiden eteneminen on lähes poikkeuksetta nopeaa.

Sivun alkuun

HSP-sairauksien diagnoosi ja erotusdiagnooosi

HSP-sairauden diagnoosi perustuu kliiniseen neurologiseen tutkimukseen. Sairaudet vaurioittavat ylempiä liikehermoja ja aiheuttavat oireita alaraajoissa ja kävelyssä. Tutkimuksessa todetaan aina alaraajojen spastisiteetti, jänneheijasteiden vilkastuminen ja lähes aina jalkapohjan heijasteen ojennus (Babinskin oire). Kävely on kapea-askelista, jalat tahtovat mennä ristiin ja polvien nosto jää vajaaksi. Tuntomuutokset samoin kuin rakontoimintahäiriöt eivät ole välttämättä todettavissa diagnoosia tehtäessä. Perheenjäsenten tutkiminen auttaa sairauden mahdollista perinnöllisyyttä ja periytymistapaa määritettäessä. Perinnöllisyyslääkärin konsultaatio kuuluu sairauden diagnoosin selvittelyihin.

Yksioireisessa HSP-sairaudessa kone- ja laboratoriotutkimukset voivat olla normaaleja. Selkäytimen kutistumista nähdään magneettitukimuksessa usein vasta vuosien sairastamisen jälkeen. Rappeutumamuutosta todetaan erityisesti rinta- ja lannerangan alueella. Herätevastetutkimukset (SSEP) samoin kuin lihasten ja ääreishermojen tutkimus (ENMG) ovat tavanomaisesti normaaleja. Tavanomaiset verinäytteet ovat normaalit. Selkäydinnestenäytteen tulos on normaali.

Monioireisessa HSP-sairaudessa kuvantamis- ja laboratoriotutkimukset antavat joskus viitteitä diagnoosiin. ENMG-tutkimuksessa voidaan todeta ääreishermovauriota, tavallisimmin aksonivauriota. Aivojen MR-tutkimuksessa rappeutumamuutokset eivät rajoitu selkäytimen alueelle. SPG7:ssä nähdään niin pikkuaivojen kuin isojen aivojen rappeutumaa, SPG15:ssä lisäksi aivokurkiaisen sekä aivorungon surkastumista. SPG7-potilailla lihaskoepalassa voidaan nähdä repalesyitä (RRF). Repalesyitä todetaan usein solun energiatuotannon häiriöissä eli mitokondriosairauksissa. SPG7:ssä mitokondrion toimintahäiriö onkin varmistumassa sairauden syyksi. Potilailla on todettu myös kohonnut lihasentsyymin aktiivisuus (S-CK) verinäytteessä.

Etenevä kävelyvaikeus on varsin yleinen ongelma neurologisissa sairauksissa. HSP-sairauden erotusdiagnostiikka on varsin laaja. Tavallisimmin HSP:n diagnoosissa poissuljettavat sairaudet esiintyvät yksittäisesti. HSP:n kaltaisia kävelyvaikeuksia voivat aiheuttaa mm. kaularangan rappeutuma, MS-tauti, B12-vitamiinin puutos, E-vitamiinin puutos, tietyt lihassurkastumataudin (ALS:n) muodot – erityisesti primaarinen lateraaliskleroosi eli PLS. Perinnöllisistä parapareesia aiheuttavista sairauksista adrenoleukodystrofia kuuluu HSP:n erotusdiagnoosin piiriin. Adrenoleukodystrofia periytyy X-kromosomisesti ja siinä todetaan pitkäketjuisten rasvahappojen kertymistä.

Sivun alkuun

HSP-sairauksien esiintyminen

HSP-sairaudet ovat harvinaisia sairauksia kaikkialla maailmassa. Suuri osa nyt tunnetuista geenivirheistä on kuvattu vain yksittäisillä perheillä. Autosomissa vallitsevasti periytyvä SPG4 on tavallisin HSP:n geenivirhe Keski-Euroopassa (42%:lla), toiseksi yleisin lienee autosomissa resessiivisesti periytyvä SPG11 (9 %:lla). Kokonaisuudessaan HSP-sairauksien esiintyvyydeksi on arvioitu 2 – 10 / 100 000. Autosomissa dominantisti periytyvät HSP-sairaudet ovat tavallisempia kuin resessiivisesti periytyvät. Sairauksien esiintymisessä on todettu huomattavaa alueellista vaihtelua.

Sivun alkuun

HSP-sairauksien periytyminen

HSP-sairaus voi periytyä joko autosomisesti dominantisti, autosomisesti resessiivisesti tai X-kromosomisesti. Nyt tunnettujen geenivirheiden määrittämistä tavanomaisessa sairauden diagnoosissa rajoittaa se tosiasia, että SPG-sairauden geenimutaatiota on todettu lukuisia samassakin geenissä. Esimerkiksi SPG4:ssä geenin pistemutaatioiden lisäksi on todettu geenin pätkittyminen. Tällä hetkellä tunnetaan yli 50 erilaista SPG4sairautta aiheuttavaa geenimutaatiota. HSP-perheen geenivirhettä selvitettäessä voi harkita yhteydenottoa tutkimuslaboratorioihin. Perinnöllisyyslääkärin konsultaatio ja tutkimus kuuluvatkin aina sairauden selvittelyihin.

Autosomissa vallitsevasti periytyviä HSP-sairauksia ovat SPG3, SPG4, SPG6, SPG8, SPG9, SPG10, SPG12, SPG13, SPG17 ja SPG19. Autosomissa peittyvästi periytyviä HSP-sairauksia ovat SPG5, SPG7, SPG11, SPG14, SPG15, SPG16, SPG20 ja SPG21. X-kromosomissa resessiivisesti periytyviä HSP-sairauksia ovat SPG1 ja SPG2 eli Pelizaeus-Merzbacherin tauti (PMD). Sairausgeenin perineillä pojilla sairaus on pääsääntöisesti vakavaoireisempi kuin tytöillä. Sairausgeeniä kantavat naiset puolestaan voivat olla joko täysin oireettomia tai heidän oireensa ovat lieviä ja ilmenevät vasta aikuisena. SPG2:ssa tunnetaan useita erilaisia geenimutaatioita ja mutaatiotyypillä on merkitystä taudinkuvassa (genotyyppi-fenotyyppi-korrelaatio).

Sivun alkuun

HSP-sairauksien hoito ja kuntoutus

HSP-sairauksiin ei ole sairautta parantavaa lääkehoitoa. Sairauteen liittyviä oireita voidaan hoitaa. Lihastonusta lievittäviä lääkkeitä on useita. Ne ovat kaikki reseptilääkkeitä. Tavallisimmin käytettyjä ovat baklofeeni (Baclon®, Baclopar®, Lioresal®) ja titsanidiini (Sirdalud®). Spastisuutta lievittävät lääkkeet aiheuttavat samalla lihasten voimattomuutta. Kävelykyvyn paraneminen ja toiminnallisuuden yleinen koheneminen ovat ensisijaisia mittareita sopivaa lääkeannosta haettaessa tai ylipäätänsä lääkityksen tarpeellisuutta arvioitaessa. Baklofeeni voidaan annostella selkäydintilaan pumpulla. Hoito tulee harkittavaksi silloin, kun tablettihoidolla ei saavuteta riittävää hoitovastetta ja vaikea spastisuus jäykistää niveliä. Rakkolihaksen liiallista supistumista voi hillitä lääkehoidolla. Oxybutyniini vähentää virtsaamisen tarvetta ja estää virtsankarkailua. Kävelyä haittaava akillesjänteen kireys voidaan hoitaa leikkauksella.

HSP-sairauden kuntoutus on ensisijaisesti liikunnan tukemista fysioterapian ja omatoimisten harjoitusten avulla. Kuntoutukseen sisältyvät myös kaikki muut toimet, joiden tavoitteena on lievittää sairauden aiheuttamia arkipäivän haittoja. Toimien laajuus riippuu oleellisesti sairastavan tarpeista. Yksilöllisen kuntoutussuunnitelman laatiminen luo pohjaa selviytymiselle. Kuntoutussuunnitelman laatii hoidosta vastaava lääkäri.

Fysioterapeutin antamat ohjeet lihasten rentouttamisesta, venyttelyistä ja lihashuollosta ovat tarpeen kaikille sairastuneille. Ratsastus rentouttaa hyvin alaraajoja. Liikunnan apuvälineiden tarpeellisuus tulee harkittavaksi kävelyongelmien lisääntyessä. Asunnonmuutostyöt samoin kuin työpaikan järjestelyt voivat tulla ajankohtaisiksi liikuntahaittojen kanssa pärjäämisessä. Sairaus vaikuttaa ammatinvalintaan ja voi aiheuttaa muutoksia työelämässä. Nuorena alkaneen sairauden oireet ovat todettavissa ammatillisia suunnitelmia tehtäessä.

Sivun alkuun

HSP-sairauksien perustutkimuksesta

HSP-sairauksien geenivirheiden tunnistamisen myötä on opittu tuntemaan myös niitä valkuaisaineita, joiden toiminta tai paremminkin toimintavaje näissä sairauksissa johtaa sairauden kliinisiin oireisiin. SPG1:n geenivirhe tunnistettiin 1990-luvun alkupuolella ja sen seurauksena on L1CAM-proteiinin puute. SPG1-mutaatioita tunnetaan useita. L1CAM lukeutuu ns. addheesiomolekyyleihin (kiinnittäjämolekyyli).

SPG2:ssa sairaudessa puuttuu proteolipidi proteiini (PLP). PLP on keskushermoston valkean aineen eli myeliinin tärkeä rakenneproteiini. Tavallisin mutaatio on kahdentuminen (duplikaatio), joka havaitaan yli puolella sairastavista (50 – 75%:lla). SPG2-geenin pistemutaatioita on todettu 15 – 20%:lla sairastavista. SPG2:ssa on myös lieväoireinen sairausmuoto, johon ei liity oireiden etenemistä.

SPG3:ssa, SPG4:ssä, SPG10:ssä ja SPG20:ssä geenit ohjaavat valkuaisaineita, jotka osallistuvat soluissa aineiden siirtoon (kuljettajaproteiinit: SPG3 → Atlasin, SPG4 → Spastin, SPG10 → KIF5A ja SPG20 → Spartin). SPG7:n ja SPG13:ta geenivirheet (SPG7 → Paraplegin ja SPG13 → HSPD1) johtavat puolestaan häiriöihin solujen energia-aineenvaihdunnassa eli mitokondrioiden toimintahäiriöön.

Tauluihin 3, 4 ja 5 on koottu tietoa HSP-sairauksien geenivirheiden (genotyyppi) kromosomisijainnista, sairauteen liittyvistä valkuaisaineista eli proteiineista sekä sairauksien todennäköisistä oireista (fenotyyppi)

Taulu 3. X-kromosomisesti periytyvät HSP- sairaudet.

Genotyyppi	Kromosomi	Proteiini	Fenotyyppi
SPG1	Xq28	L1CAM	monioireinen
SPG2 Pelizaeus-Merzbacherin sairaus (PMD)	Xq22	PLP proteolipidi proteiini; myeliinin proteiini keskushermostossa	monioireinen
SPG16	X11.2		yksioireinen

Taulu 4. Autosomisesti peittyvästi eli resessiivisesti periytyvät HSP- sairaudet.

Genotyyppi	Kromosomi	Proteiini	Fenotyyppi
SPG5	8p11-8q13 8p12-q13		yksioireinen
SPG7	16q24.3	Paraplegin; mitokondrion toimintaa säätelevä proteiini	monioireinen
SPG11	15q13-q15		yksioireinen tai monioireinen
SPG14	3q27-q28		monioireinen
SPG15	14		monioireinen
SPG16			yksioireinen + aivohermojen oireita
SPG20 Troyerin syndrooma	13q12.3	Spartin; kuljettajaproteiini	monioireinen
SPG21	13q14		yksioireinen

Taulu 5. Autosomissa vallitsevasti eli dominantisti periytyvät HSP- sairaudet.

Genotyyppi	Kromosomi	Proteiini	Fenotyyppi
SPG3	14q11-q21 14q11.2-q24.3		yksioireinen
SPG4	2p22-21	Spastin; ATPaasi, kuljettajaproteiini	yksioireinen tai monioireinen
SPG6	15q11.1		yksioireinen kohtalaisen nopea eteneminen
SPG8	8q23-q24		yksioireinen + harvoin käsien ataksiaa
SPG9	10q23.3-q24.2		monioireinen (kaihi; palleatyrä)
SPG10	12q13	KIF5A; kuljettajaproteiini	yksioireinen
SPG12	19q13		yksioireinen
SPG13	2q33.1	Lämpösokki 60kDA-proteiini (HSPD1); mitokondrion toimintahäiriö	yksioireinen
SPG17	11q12-q14		yksioireinen
SPG19	9q33-q34		yksioireinen skolioosia 20 %:lla