Etusivulle
Kuvituskuva

perustietoa liitosta

Suomen MS-liitto toimii aktiivisesti MS-tautia ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastavien valtakunnallisena edunvalvojana, antaen lausuntoja ministeriöille ja muille päättäville elimille.

Liiton strategia päivitetään kolmen vuoden jaksoissa. Vaihtuvan teemavuoden aikana kiinnitetään erityishuomiota johonkin tiettyyn toiminta-alueeseen.

Yhteistyö ja verkostoituminen ovat MS-liiton toiminnan vahvuuksia. Tiivistä yhteistyötä tehdään sekä kotimaisten että kansainvälisten yhteisöjen kanssa.

Suomen MS-liiton hallinnollinen perusta lepää sen luottamuselimissä. Keskeinen päättävä elin on liittohallitus. Hallituksen päätösten täytäntöönpanosta ja liitossa tehtävän työn johtamisesta vastaa toimitusjohtaja. Käytännön työn tukena ja suunnannäyttäjinä toimivat eri yksiköiden johtokunnat ja toimikunnat.

Pari kertaa vuodessa kokoontuvassa liittovaltuustossa on edustus kaikista liiton jäsenyhdistyksistä. Yhdistyksen nimeävät edustajansa myös kerran kolmessa vuodessa kokoontuvaan liittokokoukseen.

MS-liiton säännöt 2008 (pdf) (25.9 KB)


Tulosta
Tekstin koko:


Vuosikatsaus 2009

MS-liiton vuosikatsaus 2009 on ilmestynyt. Katsauksessa on järjestötoiminnan, kuntoutuksen ja palveluasumisen kuulumisia menneeltä vuodelta sekä silmäyksiä myös kuluvaan vuoteen 2010. Voit ladata pdf-tiedoston tästä:
Vuosikatsaus 2009 (pdf) (1.8 MB)


Eikö vastausta löytynyt?

Viestintäpäällikkö Minna Heikkilä
puh. (02) 439 2124 tai 0400 828 537

Tiedottaja Milla Forstén
puh. (02) 439 2225 tai 040 773 0757

tiedotus[at]ms-liitto.fi



Poutapilvi web design Oy