Episodinen ataksia -tyyppi 1 eli EA1
ICD-10: G11.8
Episodiset ataksiat (EA)
ovat harvinaisia sairauksia. Sairauksille on tyypillistä oireiden ajoittaisuus.
EA-sairaudet ovat autosomisesti vallitsevasti eli dominantisti
(AD) periytyviä sairauksia. Sairautta esiintyy molemmilla sukupuolilla. EA1:ssä
todetaan ajoittaisia ataksiakohtauksia sekä lihasvärinää (myokymiaa). EA1:n solutoiminnan häiriö on opittu
tuntemaan vastikään. EA1:ssä todetaan toimintahäiriö hermosolukalvojen
kaliumkanavassa.
Ionikanavasairaudet ovat
nopeasti kasvava sairauksien ryhmä.Ionikanavat huolehtivat solun ja ympäröivän
nestetilan vuorovaikutuksesta. Ne sijaitsevat solukalvossa. Niiden kautta
tapahtuu solujen toiminnalle tärkeiden ionien (kaliumin, kalsiumin, natriumin,
kloridin jne.) kulkeutuminen joko soluun tai ulos soluista. Ionitasapaino
vaikuttaa solun ärtyvyyteen. Ionikanavasairauksissa oireet ilmenevät joko
hermokudoksen, lihaskudoksen tai sydämen poikkeavana ärtyvyytenä.
Ajoittaista ataksiaa
aiheuttavia ionikanavan sairauksia tunnetaan nykyisin viisi (EA1, EA2,
EA3, EA4 ja EA5). EA1:n kliininen oireisto kuvattiin lääketieteelliseen
kirjallisuuteen vuonna 1946. Sairauden aiheuttava geenimuutos paikallistettiin
vuonna 1994 kromosomiin 12. Geeni (KCNA1) ohjaa kaliumkanavan rakennetta ja
toimintaa. EA1:tä aiheuttavia mutaatioita tunnetaan useita.
EA1:n
taudinkuva
EA1:n taudinkuvaan liittyvät
ajoittaiset, kohtaukselliset tasapaino-ongelmat ja liikekoordinaation häiriöt.
Kohtauksien ohella ja kohtauksista riippumatta sairastavilla voidaan havaita
hienoista lihasvärinää eli myokymiaa. Myokymia näkyy lihaksen paikallisena,
rytmisenä, aaltomaisena värähtelynä. EA1:n oireet alkavat tavallisesti jo
lapsuudessa, viimeistään nuoruusvuosina.
EA1:n oireet ovat:
- ataksiakohtaukset kestävät muutamia minuutteja
- kohtauksia voi esiintyä useampiakin saman
vuorokauden kuluessa
- seisominen ja kävely on
epävarmaa ja raajojen liikkeet haparoivia (ataksia)
- puhe sammaltaa (dysartria)
- myokymia lisääntyy kohtausten
aikana
- käsien ja pään vapina
- fyysinen ja psyykkinen stressi aiheuttavat
kohtauksia
- tunnekuohut tai esim. säikähdys pahentavat
oireita
- ennen kohtausta voi olla heikotuksen tunnetta ja
pahoinvointia
EA1:n aiheuttamat liikkumisen ja motoriikan ongelmat
rajoittuvat kohtausten aikaisiin ongelmiin. Kohtauksia saattaa esiintyä
useampiakin vuorokauden aikana. Myokymiaa ja mahdollisesti asennon ylläpitoon
liittyvää käsivapinaa voi esiintyä myös kohtausten väliaikana. Myokymia tuntuu
kihelmöintinä lihaksessa. Äkilliset, säpsähdystä aiheuttavat liikkeet voivat
auttaa sen havainnoinnissa. Myokymia paikallistuu erityisesti kasvolihaksiin
suun ja silmien ympärille. Joskus myokymia on parhaiten havaittavissa
kämmenlihaksissa. Periaatteessa myokymiaa voi esiintyä kaikissa lihaksissa.
EA1:ssä lihasvoimat
kohtausten väliaikoina ovat hyvät. Oireistoon saattaa liittyä epilepsia. Osalla
sairastavista epilepsia voi olla jopa sairauden ainoa oire. Sydämen
toimintahäiriöitä ei ole todettu. Muutamia EA1-perheitä on kuvattu, joissa sairastavien
oireet rajoittuvat ajoittaiseen ataksiaan eikä myokymiaa havaittu. Näillä
potilailla on todettu tasapainon ja koordinaation ongelmien pikkuhiljaa
etenevän vuosien aikana.
Sairaus alkaa tavallisesti
jo lapsuudessa, yleensä ennen 20. vuoden ikää (2 – 15 vuoden iässä). Oirekuva
pysyy kohtalaisen vakaana, ja kohtaukset jopa vähenevät vuosien myötä. Joillakin
potilailla todetaan akillesjänteiden kireyttä. Kasvojen ja käsien lihasvärinä
on useilla sairauden haittaavin oire. EA1 ei johda pysyvän liikunnallisen tai
toiminnallisen haitan kehittymiseen. Sairauden oireet helpottavat useilla iän
myötä. EA1 ei lyhennä elinikää.
EA1:n
diagnoosi ja erotusdiagnoosi
Kohtausten väliaikana
neurologisessa tutkimuksessa todettavat löydökset jäävät vähäisiksi. Joillakin
potilailla voidaan todeta pikkuaivojen toimintahäiriöön viittaavia oireita:
hienoista tasapainovaikeutta ja kävelyn epävarmuutta. Hienomotoriset
suoritukset voivat olla kömpelöitä ja epätarkkoja. Vaihtelevissa
liikesuorituksissa on hienoista kankeutta ja epärytmisyyttä. Myokymia on
parhaiten todettavissa kasvojen pikkulihaksissa, mahdollisesti käsissä. Käsissä
voidaan havaita vapinaa (postural tremor).
EEG:ssä on osalla
epilepsiaan sopivia muutoksia. Lihasvärinä on ENMG-tutkimuksella
rekisteröitävissä. ENMG-tutkimus paljastaa myokymian usein myös kohtausten
välillä. Sairautta haettaessa on tutkimus syytä suorittaa useasta lihaksesta.
ENMG-muutos sopii ääreishermojen toimintahäiriöön ja muistuttaa neuromyotoniaa.
Aivojen magneettikuvauksessa nähdään joillakin pikkuaivojen surkastumaa
(atrofiaa), mutta useimmiten se on normaali.
Diagnoosi perustuu sairauden
perinnöllisyyden kartoittamiseen, sairaudelle tyypillisiin kliinisiin oireisiin
sekä ENMG- ja magneettitutkimukseen. Geenitestiä ei toistaiseksi ole tavanomaiseen
diagnostiikkaan käytettävissä.
EA1:n erotusdiagnoosissa
tulee muistaa muut ajoittaisia ataksiakohtauksia aiheuttavat sairaudet,
erityisesti EA2.
EA2:ssa todetaan aina silmänvärve ja kohtaukset ovat pidempikestoisia. Muina
erotusdiagnostisina vaihtoehtoina tulevat kyseeseen neuromyotonia-sairaudet.
Nämäkin sairaudet ovat varsin harvinaisia. Erotusdiagnostiikan piiriin kuuluvat
niin ikään usein kasvojen alueella esiintyvät hyvänlaatuiset lihasnykäykset
(Tic-oireistot), joita esiintyy samassa ikäryhmässä.
EA1
periytyminen
EA1 on autosomisesti vallitsevasti
periytyvä sairaus. EA1:n geenivirhe sijaitsee kaliumkanavan rakennetta
ohjaavassa geenissä (KCNA1) kromosomissa 12. EA1:n oirekuvan taustalta on
löydetty useampia eri pistemutaatioita KCNA1-geenissä. Tästä syystä
geenivirheen osoittamiseen perustuvaa geenitestiä ei toistaiseksi ole
tavanomaisessa diagnostiikassa käytettävissä. Samasta syystä ennakoiva geenitesti (prediktiivinen geenitesti) tai sikiötutkimus eivät tule
käytännössä kyseeseen. Perinnöllisyysneuvonta on tarpeellista paitsi
sairastuneelle myös hänen perheensä jäsenille.

Kuva 1.
KCNA1-geeni sijaitsee kromosomissa 12. KCNA1-geenissä tunnetaan useita
erilaisia mutaatioita, jotka voivat aiheuttaa EA1-sairauden.
EA1:n
esiintyminen
Sairautta esiintyy
kaikkialla maailmassa, mutta sitä pidetään erittäin harvinaisena.
Harvinaisuudesta johtuen EA1 voi olla myös alidiagnosoitu. Yksi syy vähäiseen
diagnosointiin voi olla oireiston suhteellinen harmittomuus. Oireet helpottavat
iän myötä. EA1:n harvinaisuutta
kuvannee se, että kaikista vallitsevasti periytyvistä ataksiasairauksista (SCA-sairaudet)
episodiset ataksiat edustanevat noin 1 - 2%:a. SCA-sairauksien esiintyvyydeksi
on arveltu 1 - 5 / 100 000 asukasta.
EA1:n
hoito ja kuntoutus
EA1:een ei ole sairautta
parantavaa lääkehoitoa. Joissakin perheissä ataksiakohtausten esiintymiseen on
pystytty vaikuttamaan asetazolamidi-lääkityksellä. Useimmille tästä
lääkityksestä ei ole ollut apua. Myokymia voi lievittyä epilepsialääkkeellä
(esim. karbamatsepiini). Myös muita epilepsialääkkeitä on kokeiltu.
Epilepsialääkkeestä lamotrigiini on aiheuttanut sekavuutta. Epilepsia hoidetaan
epilepsian tavanomaisin hoidoin. EA1:een saattaa liittyä lääkeresistenssiä eli
huono lääkitysvaste. Kävelyä haittaava akillesjänteen kireys on liittynyt
joidenkin potilaiden oireistoon. Tässä tapauksessa akillesjänteen leikkaus on
aiheellista.
Rasitus aiheuttaa
kohtauksia. Sekä liiallinen fyysinen kuin psyykkinen rasitus saattavat pahentaa
oireistoa, joten mahdollisuuksien mukaan ylimääräistä rasitusta olisi syytä
välttää. Toisaalta sairaus harvemmin aiheuttaa pysyviä neurologisia oireita,
joten toipuminen raskaistakin kohtausjaksoista on hyvä. Sairaudelle on lisäksi
luonteenomaista oireiden helpottuminen iän myötä.
Kuntoutustoimet arvioidaan yksilöllisesti. Sairaus ei pääsääntöisesti
vaikuta opiskeluun, ammatinvalintaan tai moniin muihinkaan arkipäivän
ratkaisuihin. Se ei aiheuta pysyvää liikunnallista haittaa tai säännönmukaista
apuvälineiden tai toisen henkilön avun tarvetta.
EA1:n
perustutkimus
EA1 on geneettisesti
moninainen eli heterogeeninen. Useita pistemutaatioita KCNA1-geenissä on
todettu. Huolimatta geenimutaatioiden moninaisuudesta sairauteen liittyvät
erityispiirteet ovat (ataksiakohtaukset sekä myokymia) todettavissa useimmilla
sairastuneilla. Tosin viime vuosina on myös löydetty perheitä, joissa tiettyyn
K-kanavangeenimutaatioon liittyisi myös muuntyyppisiä oireita. EA1-sairauden
genotyyppi-fenotyyppi–korrelaatio tutkimukset ovat aluillaan.
Kaliumkanava KCNA1:n
paikallistuu erityisesti pikkuaivojen sekä ääreishermoston solukalvoihin. Sitä
esiintyy muissakin kudoksissa. Kaliumkanavan rakenteena on tetrameeri, eli se
rakentuu neljästä samanlaisesta valkuaisaineketjusta. Nämä perusrakenneosat
käsittävät kukin kuusi ketjua. Ketjut lävistävät solukalvon. Sähköisen
varauksen muuttuminen solukalvolla johtaa joko kaliumkanavan avautumiseen tai
sulkeutumiseen (ns. voltage dependent channel). EA1:n geenimutaatiot voivat
johtaa kaliumkanavan toimintahäiriöön ilmeisesti useammallakin eri tavalla.Ne
voivat heikentää kanavien aukeamista tai pidentää ärsytyksen jälkeistä
solukalvon palautumista. EA1:ssä toimivien kalium-kanavien määrä voi myös olla
vähentynyt.
Kirjoittaja:
Riitta
Rinne, LL, neurologian erikoislääkäri
Maskun
Neurologinen Kuntoutuskeskus
Julkaistu: 28.04.2003
Muita tietolähteitä
Opas:
Ataksiaoireyhtymät. Tietoa etenevistä ataksiasairauksista. Riitta Rinne ja Eila
Niemi. Suomen MS-liitto, 1996.
Opas: Sosiaaliturva
Anne Saaristo, Paula Sjöblom, Ari Sainio ja Juha Romppanen. Suomen MS-liitto,
2006.
Video:
Ataksiasairaudet. Tietoa vallitsevasti periytyvistä ataksioista. Suomen
MS-liitto ry, 2001.
Julkaisuja
voi tilata verkkokaupasta tai numerosta (02) 4392 111.
Potilasjärjestö: Suomen MS-liitto ry; Ataksiaverkosto
Tietoa ataksiaverkoston toiminnasta, teemapäivistä ja
tukihenkilöistä voi kysyä Suomen MS-liitosta numerosta (02) 439 2130.
www.ataxia.org
www.geneclinics.org
www.sos.se/smkh