Etusivulle
Kuvituskuva

Suomen MS-säätiö -
Finlands MS-stiftelse rs

Tutkimusta ihmistä ajatellen

Suomen MS-säätiö tukee neurologisiin sairauksiin, kuten multippeliskleroosiin (MS) kohdistuvaa tieteellistä tutkimusta.

MS-tautiin ei ole toistaiseksi olemassa parantavaa lääkitystä. Laaja kansainvälinen tutkimus on kuitenkin ottanut merkittäviä askeleita sairauden kulkuun vaikuttavien lääkehoitojen kehittämiseksi. Monien sairastavien kohdalla tehokkaaksi osoittautunut beetainterferonihoito on saatu kliiniseen käyttöön paljolti Suomessa tehdyn kehitystyön ansiosta.

Vuonna 1995 perustettu MS-säätiö panostaa etenkin nuorten tutkijoiden koulutukseen ja kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön. Julkisen tahon rahoitus erityistutkimukseen on riittämätöntä, joten liike-elämän ja muiden yksityisten antama taloudellinen tuki on erittäin tärkeää.

MS-säätiön varoista myönnettävät apurahat kohdennetaan tehokkaasti. Apurahojen saajaehdokkaista pyydetään lausuntoja puolueettomilta asiantuntijoilta.

MS-säätiö jakaa seuraavan kerran apurahoja vuonna 2011. Apurahat ilmoitetaan haettavaksi vuoden 2010 lopulla.

Tee lahjoitus paremmalle huomiselle

Tukeakseen tutkimusta Suomen MS-säätiö ottaa vastaan lahjoituksia. Yhteisöt voivat vähentää tehdyt rahalahjoitukset tuloverotuksessa verohallituksen päätöksellä nro 1376/347/2005. Säätiöllä on rahankeräyslupa nro POHADno2010/987.

Lahjoita MS-säätiölle

Osta MS-säätiön adresseja

Tee testamentti MS-säätiön hyväksi



Suomen MS-säätiön hallinto

Suomen MS-säätiön hallitus ja varajäsenet

Suurlähettiläs Tom Grönberg     Johtaja Raimo Pitkänen
Ylilääkäri Keijo Koivisto     Professori Juhani Wikström
Toimitusjohtaja Liisa Leiva     Lastenlääkäri Risto Lappi
Professori Martin Panelius     Professori Irina Elovaara
Toimitusjohtaja Kari Puro     Henkilöstöjohtaja Jorma Norkela
Toimitusjohtaja Tony Vepsäläinen     Toimittaja Jane Tuovinen

Säätiön asiamies

Toimitusjohtaja Helena Ylikylä-Leiva
PL 15, 21251 Masku
puh. (02) 4392 121 tai 0400 789 743

Sähköposti: tiedotus[a]ms-saatio.fi


Tulosta
Tekstin koko:


Merkkipäivälahjoitus Suomen MS-säätiölle

Ohjaa merkkipäiväsi huomionosoitukset Suomen MS-säätiön kautta neurologisten sairauksien tieteelliseen tutkimukseen. Pyydä kukkien ja lahjojen sijaan ystäviäsi lahjoittamaan juhlapäivänäsi MS-säätiölle.

Merkkipäivälahjoitukset voi pyytää osoittamaan MS-säätiön tilille 571004-20257438.

Lahjoituksen yhteydessä viestiosaan tulee merkitä, kenen merkkipäivästä on kysymys. Viesti voi olla esimerkiksi ” Reijo 50 vuotta t. Matti ja Maija”. Ota yhteyttä, niin voimme lähettää sinulle tiedon onnittelijoistasi merkkipäivän jälkeen.

Kysy lisää numerosta (02) 533 6614 tai tiedotus[at]ms-saatio.fi

MS-säätiön apurahojen saajat ja tutkimuskohteet

2009 (23 000 euroa)

Neuropsykologian erikoispsykologi, dosentti Päivi Hämäläinen ja tutkimusryhmä,
8 000 euroa Lämmön vaikutukset MS-tauti sairastavan fyysiseen ja kognitiiviseen toimintakykyyn.

PsT, neuropsykologian erikoispsykologi Sari Laatu ja tutkimusryhmä,
5 000 euroa
Aivojen kolinerginen toiminta MS-potilailla, joilla on todettu kognitiivisia oireita.

FM Sanna Rinta,
5 000 euroa
Biologiset merkkiaineet MS-taudissa.

FM Oskari Virtanen,
5 000 euroa
Ihmisen herpesvirus 6 MS-taudissa

2007 (20 000 euroa)

PsT, neuropsykologian erikoispsykologi Sari Laatu 10 000 €
Aivojen kolinerginen toiminta MS-potilailla, joilla on todettu kognitiivisia oireita.

Sari Laadun tutkimusryhmä etsii PET-kuvauksella kognitiivisista oireista kärsivän MS-potilaan aivoista viitettä kolinergisen järjestelmän toiminnan poikkeavuudesta. Tyypillisiä kognitiivisia oireita ovat hankaluudet muistamisessa ja tarkkaavaisuudessa. Kolinergisellä järjestelmällä on merkittävä rooli kognitiivisissa toiminnoissa. Järjestelmän toiminnan poikkeavuuden ilmeneminen mahdollistaisi kognitiivisten oireiden lääkehoidon systemaattisen kokeilun.

Neuropsykologian erikoispsykologi, dosentti Päivi Hämäläinen 5 000 €
Lämmön vaikutukset MS-tautia sairastavan fyysiseen ja kognitiiviseen toimintakykyyn.

Päivi Hämäläisen tutkimusryhmän aiheena on fatiikki, joka on merkittävä toimintakyvyn rajoittaja MS-taudissa ja useissa muissa neurologisissa sairauksissa. Fatiikki on tavallista herkemmin ilmaantuvaa ja voimakkaampaa uupumusta. Monet kokevat lämmön pahentavan oiretta. Tutkimuksen tarkoituksen on selvittää lämmön vaikutukset MS-tautia sairastavan fyysiseen ja kognitiiviseen toimintakykyyn.

FM Viivi Majava 5 000 €
Multippeliskleroosiin liittyvien myeliiniproteiinien rakenne.

Viivi Majavan tutkimus tuottaa tietoa myeliiniproteiinien rakenteista. MS-taudin oireet johtuvat suurelta osin hermovaipan eli myeliinin vaurioitumisesta. Proteiinirakenteiden määrittäminen antaa lisää tietoa MS-taudin mekanismeista ja sairauden tuomista muutoksista myeliiniin sekä terveen myeliinin rakenteesta.

2005-2006 (50 000 euroa)

LT Laura Airas 25 000 €
MS-taudin aktiivisuutta säätelevät tekijät raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen

Tutkimusprojektin tarkoituksena on selvittää, miksi MS-tauti lievittyy raskauden aikana ja taas aktivoituu synnytyksen jälkeen. Kyseessä on kliinisesti merkittävä ilmiö, sillä loppuraskaudessa relapsien eli pahenemisvaiheiden määrän on osoitettu vähenevän jopa 70 %. Parhailla MS-taudin hoitoon käytettävillä lääkkeillä relapsit vähenevät noin 30 %. Mikäli MS-taudin raskaudenaikaisen lievittymisen kannalta kriittiset tekijät pystytään selvittämään, voidaan tietoa tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntää MS-taudin lääkehoidon kehittämisessä.

Dosentti Päivi Hämäläinen 25 000 €
MS-tautia sairastavan toimintakyvyn muutokset kehon lämpötilan kohoamisen ja väsymisen seurauksena

Kaksiosaisen tutkimushankkeen ensimmäisessä osassa tutkitaan kognitiivisen fatiikin aivotoiminnallisia mekanismeja. Tavoitteena on selvittää, miten kognitiivisen suoriutumisen heikkeneminen suorituksen kestäessä kuvantuu aivotoiminnan tasolla sekä arvioida viilennyksen ja lääkehoidon mahdollisia vaikutuksia kognitiiviseen fatiikkiin ja aivojen toiminnalliseen aktiivisuuteen. Tutkimuksen toisessa osassa selvitetään lämmön vaikutuksia MS-tautia sairastavan toimintakykyyn. Fyysistä ja kognitiivista toimintakykyä tutkitaan ennen vakioitua lämpöaltistusta, sen aikana ja jälkeen.

2002 (17 000 euroa)

FM Eeva Broberg 7 000 euroa

MS-taudin kokeellisen mallin immunologia ja geenihoito
FM Petra Furu 5 000 euroa
Myeliinitupen tuhoutuminen ja uudelleenmuodostus kokeellisessa enkefalomyeliitissä
Dosentti Anthony M. Heape 5 000 euroa
Causes of Human Myelin-Associated Glycoprotein (MAG) Instability and Their Contribution to the Development of Demyelinating Diseases

2001 (100 000 mk)

LT Saara Finnilä 66 000 mk
professori Erkki Kivalo -palkinto
Mitokondriotautien genetiikka
ThM Jaana Paltamaa 34 000 mk
MS ja toimintakyky - toimintakyvyn mittaamisen luotettavuus ja toimintakyvyn muutokset

2000 (96 000 mk)

FK Mari Luomala 36 000 mk
Immunologisen järjestelmän geenit
ja multippeliskleroosi
FM Petra Nygårdas 30 000 mk
Myeliinitupen tuhoutuminen ja uudelleenmuodostus
kokeellisessa enkefalomyeliitissä
MS-2000 -kongressi 30 000 mk
Turun yliopiston järjestämän tutkijaseminaarin
(1.-2.6.2000) tukeminen.

1999 (100 000 mk)

LT Janna Saarela 40 000 mk
MS-taudille altistavat geenit suomalaisväestössä
Psyk.lis. Sari Laatu 30 000 mk
Semanttisen tiedon visuaalinen prosessointi
MS-potilailla (jatk. v.-98)
FM Petri Kursula 30 000 mk
Myeliiniin liittyvän glykoproteiinin toiminta
ääreishermostossa (jatk. v.-98)

1998 (100 000 mk)

Dosentti Ari Hinkkanen 40 000 mk
Keskushermoston autoimmuunitaudin
detektio ja terapia
Psyk.lis. Sari Laatu 35 000 mk
Semanttisen tiedon visuaalinen prosessointi
MS-potilailla
FM Petri Kursula 25 000 mk
Myeliiniin liittyvän glykoproteiinin toiminta
ääreishermostossa

1997 (100 000 mk)

Professori Leena Palotie 40 000 mk
Suomalaisen MS-taudin geenitausta
Dosentti Ari Hinkkanen 40 000 mk
Virusinfektion merkitys MS-taudin puhkeamisessa
LL Marja-Liisa Sumelahti 20 000 mk
MS-taudin esiintyvyys ja ennustettavuus Suomessa

1996 (100 000 mk)

LL Merja Soilu-Hänninen 50 000 mk
Geeniterapian hyödyntäminen
LL Satu Kuokkanen 30 000 mk
MS-taudin periytyvyys
LL Juha-Pekka Erälinna 20 000 mk
Linomidin teho ja turvallisuus MS-potilailla


Poutapilvi web design Oy