Lomat
Lomien tavoitteena on virkistysmahdollisuuksien tarjoaminen niille, jotka eivät voi sairauden aiheuttamien esteiden, taloudellisten tai sosiaalisten syiden vuoksi käyttää tarjolla olevia palveluja sellaisenaan. Lomilla on mahdollisuus osallistua yhteiseen ohjattuun toimintaan. Niillä voi rentoutua, tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia sekä saada uusia virikkeitä.
Kullakin lomaviikolla on yhden tai kahden päivän ajan mukana MS-liiton lomaohjaaja. Käytettävissä on myös lomapaikan vapaa-ajan ohjaajapalvelut. Huomattavasti päivittäistä apua tarvitsevien on huolehdittava itse henkilökohtaisesta avustajasta.
Kotimaan lomaviikot toteutetaan yhteistyössä Maaseudun Terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa. Lomajärjestö myöntää lomatukea sosiaalisin, taloudellisin ja terveydellisin perustein. Tuen myöntämiseen vaikuttaa aiemmin saatu lomatuki.
Lomat 2012
19.2.–24.2.2012 Perheloma Kuusamon Tropiikissa
26.2.–2.3.2012 Perheloma Vuokatin Urheiluopistossa Sotkamossa
10.6.–15.6.2012 Perheloma Ikaalisten Kylpylässä
10.6.–15.6.2012 Loma Imatran Kylpylässä
9.9.–14.9.2012 Loma hotelli Ylläsrinteessä Kolarissa
16.–21.9.2012 Loma Härmän Kuntokeskuksessa Ylihärmässä
Hakemukset tulee toimittaa 3 kuukautta ennen loman alkua Maaseudun Terveys- ja Lomahuoltoon. Lomien omavastuuosuus on 28 €/vrk. Perhelomilla omavastuuosuus on 23 €/vrk ja 8–16-vuotiaat lapset 7 €/vrk. Lomien kesto on 5 vuorokautta.

